Aamupala
Aamupalalla oli yleensä valkoisenvalkoista leipää, leivän päälle hilloa, voita tai määpähkinävoita, monta eri sorttia muroja, maitoa ja pari eri mehuvalikoimaa. Hyvällä tuurilla voi pöydällä olla tarjolla myös hedelmiä, kahvia, teetä ja mahollisesti tummempaa leipääkin.
Lounas tuli mukaan pienessä eväspussissa, aamulla sen nappasin mukaan ennen lähtöä aktiviteettiin/kouluun. Pussissa oli yleensä 2-4 leipää, pillimehu tai vesipullo (minä sain nauttia monsterijuomasta), pieni sipsipussi, ja vaihdellen hedelmä tai suklaapatukka. Tää oli ainakin minunlaiselle suursyömärille vähän liian vähän eikä kyllä kauheen ravitsevaakaan, joten joskus suuntasin ostamaan jotain pientä (kuten marjoja...) ja joskus jotain isompaa (kuten hampurilaista yms.). Ja viimesenä viikkona mulla ei menny enää alas nuo kammottavat leivät lisukkeineen, joten turvauduin suosiolla niihin mun marjoihin. Hyvin niillä loppujenlopuks nälkä lähti!:)
Päivällinen syötiin isäntäperheessä, ellei sitten päättänyt syödä kaupungilla (josta piti tietenkin ilmoittaa isäntäperheelle). Meillä oli päivälliseksi usein makaronia tai perunamuusia ja jotain "lihaa" tai kalaa ja maitoa/vettä, mutta kuitenkin samalla viikolla eri ruoka (mikä oli hyvä!). Voisin hyvin väittää, että tuo ruoka oli melkein aina purkista tmv. valmisruokaa. Minä ja mun hostystävykset ikuistettiin jokaisen eri päivän päivällinen, joten ihan kivoja ruokamuistoja tuli saatua!:D
Sanaa "iltapala" me ei paljonkaan käytetty tuon matkan aikana. Englannissahan ei varsinaisesti ole mitään iltapalaa, joten jos nälkä yllätti, haettiin nälän mukaan kaupasta tai pikaruokapaikasta ruokaa. Toisaalta, kun tuo päivällinen syötiin niin myöhään, niin eipä nälkä melkein ikinä yllättänyt illalla (paria kertaa lukuunottamatta) ja koska vähän pihtailin mun lounasmuonia joita en ollut halunnut syödä, niin joskus tuli niitä syötyä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti